5.10.2009

laitan silmät kiinni kun en enää uskalla

"Minäolenrohkeaminäolenrohkeaminäolenrohkea" hoen hokemastani. Välillä pitää yrittää muistaa olla rohkea, lähteä liikkelle ja sanoa reippaasti, vaikka kuinka tuntuisi pahalle: "Hei, minä olen Hosuli. Olen joskus vähän hukassa..."

Mutta se ei olisi kokonaan totta, koska minä olen suurimman osan ajastani hukassa. Oikeastaan se on hauskaa, kun ei koskaan tiedä mistä itsensä löytää. Hukkaamisen kääntöpuoli on löytäminen, ja mikä ilo onkaan löytää itsensä esimerkiksi Stokkan kulmalta!
Helsinki maistuu seikkailulta. Olen pienikokoinen ja mahdun moniin koloihin. Laukussa on aina yksi pieni tila, johon minä mahdun mukaan. Näin minä pääsen osalliseksi kokemuksista.

Ihmispaljous vähän pelottaa minua toisinaan, mutta kun ääniin tottuu, alkaa kaikki kuulostaa yllättävän tavalliselta, ja jos kuuntelee tarkasti, maailma on ihan järjestyksessä sittenkin! Se vaan pitää vähän enemmän ääntä toisinaan! Autot surraa ja kahdella pikkuneidillä on valtavasti asiaa ohi kiiruhtaessaan. Joku puhuu tärkeää liikeasiaa puhelimeensa ja joku tiputtaa kolikon epähuomiossa maahan, siitä kuuluu kling.Minä kuulen sen, jos kuuntelen!

Eri kengistä lähtee myös erilaisia ääniä. Korkokengät tuntee kaukaa tietenkin. Fiinit naiset käyttävät korkokenkiä. Mutta ei siitä se enempää, kohta punastun. Kaikista mukavin ääni tulee kuitenkin villasukista. Sellainen hiippaileva, kokeile itse!


Satama oli paikoillaan, vaikka minusta tuntui, että lentäisin heti tuulen mukana. Halusin välttämättä kuvaan laivojen kanssa, ja niimpä toverini nosti minut päälleen istumaan. Kuvaaja oli liian nopea ja näytän tässä vähän hupsulta..


Hassua kuinka laivat vain menevät. Ne ottavat lastin ihmisiä kyytiinsä ja lapset pääsevät pomppimaan linnaan ja aikuiset kellumaan edullisten hintojen keskelle. En ole koskaan ollut laivassa, mutta olen kuullut, että siellä voisi kaikesta huolimatta olla mukavaa. Mennä ja tulla, olla hetken vedessä kastumatta. Hassu ajatus!





Joka tapauksessa, satama sai minut kaukokaipuiseksi. Mitä jos pyytäisi postista ison kirjekuoren (okei, nyt liioittelen, minua varten ei tarvitse kun pienen, mutta mukavuuden vuoksi haluaisin suuren, ettei minun tarvitsisi lytistyä.), ostaisi postimerkin ja menisi kuoreen. Kirjoittaisi osoitteen jonnekin kauas ja katsoisi mistä luukusta tipahtaisin. Voi vempulat! En ole ehkä vielä niin rohkea, tämä tutkimusmatkailu taskussa riittänee minulle. Sitäpaitsi, maailmassa on paljon nähtävää, kun ei vaan kulje kaikkea aikaansa kaiken näkemisenarvoisen ohi. Olen huomannut retkilläni, että monet tekevät juuri niin.


Terveisin Hosuli, sittemmin kaupunkihosuliksi muuttunut Hosulineivos.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat soperruksen!