11.10.2009


Olen saanut vapaamatkustaa laukussa ja taskuissa viimeaikoina paljon. Niimpä tänään, kun näiden laukkujen ja taskujen omistaja katsoi peiliin aika monta kertaa, puki mekon päälleen ja kiharsi tukkansa, kysyin varovaisesti, josko minä mahtuisin mukaan laukkuun.



Laittautumien on sitten kummallista.



Vastaus oli, että tämä tilaisuus olisi hosulivapaa. Jälkeenpäin minua alkoi punastuttaa ja hävettääkin. Olen saanut kulkea paljon mukana, ja nyt oletin, että jokaiseen tapahtumaan saisin tulla seuralaisena. Finlandia- talolle kun ei kuulema myydä pieneläinlippuja.
Tässä laukussa en ole päässyt vielä kertaakaan matkustamaan.

....Harmillista, mutta minä ymmärrän sen. Minulla on nimittäin tapana aiheuttaa yleistä hosulisaatiota. Muistan erään kerran, kun olin mukana punaisessa laukussa, kun laukun omistajalla oli asiaa pankkiin. Tilinumero oli jäänyt jonnekin ja pankkivirkailija joutui soittamaan kahteen eri numeroon, josta ei vastattu. Kolmannesta numero kerrottiin. Kun henkilöllisyyttä kysyttiin, (passi oli sentään mukana!), ja kun tuli kiitoksen ja lähdön aika, passi jäi tiskille. Kaikkea minun läsnäoloni aiheuttaa... Mutta toisaalta vahingoista oppii, ettei elämä ole aina niin vakavaa.

1 kommentti:

  1. Voi hosuli, älä sure! Kyllä pääset vielä mukaan punaisessa laukussa, olen varma siitä, kukaan ei voisi sinua jättää kauaksi aikaa ilman hauskutuksia. Hyvää vointia!

    VastaaPoista

Saat soperruksen!