3.10.2009

pieneläinten sortoa

Tulen surumieliseksi,kun googlea selaamalla tuo hakukone ehdottaa, että "Tarkoititko sittenkin: haisuli?" En minä ole Haisuli.

Vaivuin hetkeksi surumieleen, mutta mielialani koheni, kun Karviset lopettivat riitelemisensä. (Ne kinaavat usein, mutta sopivat riitansa myös hyvin nopeasti.) Ulkona alkaa tarvita villavaatteita. Jokohan siilit ovat painuneet koloihinsa? Siilit eivät osaa neuloa nuttuja ja töppösiä, eikä kukaan viitsi neuloa niille, ja tämän takia ne joutuvat mennä lehtikasoihin nukkumaan talveksi.

Törmäsin kerran retkelläni yhteen siiliin. Pihaan oli lakaistu kasa joskus iloisen värisinä hehkuneita lehtiä. Minua suretti, kun lehtikasa näytti niin surulliselta, koska oli tulossa talvi ja koska lehti ei kanna pinnassaan kauaa väriä. Kukaan ei jaksa kantaa, kokeile itse, jos lennät pois puusta ja olet ihan yksin. Minä halusin lohduttaa lehtiä! Kerätä talteen ja samalla pohtia itsekin talven tulemista. Istuin kasan päälle, päätin ottaa pienet unet, kunnes jokin terävä pisti minua.

Se oli siili, joka oli ollut juuri nukahtamaisillaan... Hän katsoi kaulaliinaani uteliaana ja mietti, että jos itse saisi samanlaisen, olisi nukahtaminen helpompaa. Talvella on kuulema inhottava niiskuttaa ja nuuhkia, kun kylmyys tulee ja tuo mukanaan siiliflunssan. Annoin kaulaliinani siilille. Sen koomin en ole häntä tavannut...




Käperryin violettin virkkaustyön keskelle pohtimaan vuodenaikojen vaihtumista. Minun piti olla ihan varovainen, mutta tulin siinä samalla rutistaneeni myssyä niin lujaa, että silmukoita purkautui. Hätäännyin valtavasti ja yritin koota vahinkoni, mutta sotkeuduin lankakerään. Näin minulle käy usein! Kun yritän olla varovainen, saan aikaan vain vahinkoa..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saat soperruksen!