6.12.2010

Se suruvapaa juhla

Joulu tulee pikkuhiljaa. Hiipii verannalle. Huurruttaa ikkunalasit ja tekee kuusista vähän painavammat ja valkoisemmat. Joulu tuoksuu mandariinille ja kuulostaa Lumiukon tunnussäveleltä, tuntuu vetenä poskilla. Ja pakkasena.


Joka joulu havahtuu tietyssä vaiheessa aattoiltaa ajatukseen: "Tässäkö se nyt on?" Jep.


Tartu kiinni ja lujasti. Kipristä varpaat ja sormet ja toivo, että tunne idyllisestä punavalkoisesta joulusta tavoittaisi tänäkin vuonna, ihan niin kun lapsena, kun joulukuu oli vuoden pisin kuukausi ja aattoilta kaikkia muita iltoja pidempi.



Itse Hosuliliiton jäsenenä nimeäsisin parhaaksi joulujutuksi odotuksen. Ei ole mitään sen parempaa. Ihmiset ovat hyvällä tuulella, ja se tarttuu myös pieneläimiin, kuten minuunkin. Hiukan manteleita glögiin, muttei juomaa liian kuumaksi, muuten kieli palaa ja täytyy ruveta sitä suremaan. Joulunahan ei saa surra, se on suruvapaa juhla.

1 kommentti:

Saat soperruksen!