31.1.2011

Äänettömyys ei ole synonyymi hiljaisuudelle



Hyvää maanantaita. Toisinaan kai pieneläintenkin arkeen kuuluu kaikenlaiset arkiflunssat, jotka sikiävät siellä missä on ihmisiä. Saatoin koskettaa kaidetta tai metrossa penkin pintaa, ehkä avata oven jossain julkisissa tiloissa. Joku lapsi ehkä aivasti päälleni.


Pieni flunssa on tauko arjessa. Pitää hiljentyä ja käpertyä omaan koloonsa villasukat tassuissa ja muutoinkin hyvin pukeutuneena. Saa pestä pyykkinsä rauhassa ja keittää vettä ilman keskeytyksiä. Täydessä hiljaisuudessa.

Yrttitipat ovat karhean kurkun pelastus. Niitä pari(kymmentä) tippaa ja hunajaa päälle. Ai niin ja kuumaa vettä myös.
Kuulin joskus valkosipulin auttavan. Sitkeä haju siitä ainakin jää jos ei muuta.
Sairastan harvoin, mutta sympatiani ovat olleet viime päivät kaikissa sairastavissa. Neulottuihin eläimiin harvoin bakteerit kasautuvat, se on yksi Hosulina olemisen hyvistä ominaisuuksista.

Tasku sentään köhii jo ties kuinka monetta viikkoa, eikä ääni meinaa millään tulla takaisin. Ehdoton puhe-ja laulukieltokin oli lähes viikon. Kumma juttu. Onneksi yhteytemme pelaa ilman sanojakin. Minä tutkin varpaitani ja tasku omiaan.

Viimeiaikaiset Hosuliliiton leipomukset ovat olleet kaikinpuolin fiaskoja. Paitsi nämä cookiesit. Niihin tuli suuria paloja suklaata.

Iskeekö kausiflunssa? Miten kipeästä kurkusta voi selvitä? Poppakonsteja? Kerään niistä Hosuliliiton nopean selviytymisoppaan, mikäli keksitte ja minä keksin lisää.

Terveisin Ystävänne Hosuli.

1 kommentti:

  1. Ei kai muu auta kun aivastaa ja sairastaa? :D

    VastaaPoista

Saat soperruksen!