25.10.2013

Miten löytää täydellinen soitin?

Soitin on muusikon ja musiikin harrastajan työkalu, päivittäinen tarvetavara, itseilmaisun väline, ajassa mukana kulkija. Siksi on tärkeää, että soitin täyttää tarpeensa jos ei täydellisesti niin mahdollisimman hyvin.

Niin kun monen muunkin tavaran hankinnassa kannattaa faktojen ja teknisen tiedon lisäksi ottaa käyttöön intuitio: miltä tämä tuntuu kädessä, tuntuuko helpolta, mitä ajatuksia tämä herättää, joko alkaa päässä soida?



Vuosi sitten hankittu harmooni oli selvä valinta. Tiesin heti kokeiltuani soitinta, että tämän kanssa tullaan tekemään uskomattomia juttuja ja musiikkimatkoja!
Matkaharmooneja on tässä maassa hyvin harvakseltaan saatavilla, ja jos sellaiseen törmää ja tarvetta on, niin suosittelen kaivamaan kuvetta.

Minulla on myös erityinen tunneside tähän viuluun, tai näin luulin hetki sitten. Mutta eikö ole totta, että se on kaunis?


Olin viisitoista, kun tein ensimmäisen oman viulun valintaa. Silloin lähtökohdat olivat kovin erilaiset: soitin lähinnä pakosta klassisia etydeitä tietämättä mitä teen. (Hurei! Ja minusta piti tulla klassinen viulisti! Olimpa onneton!)


Myöhemmin olen miettinyt miksei soitossani ole tiettyä kansanmusiikille tyypillistä rouheutta tai miten en tunnu saavan soittimestani kunnollista kovaa ääntä. Kuvittelin tämän olevan reenikysymys, onhan viulu jatkuvaa ylläpitoa ja harjoitusta vaativa soitin. (Mikä soitin ei olisi?)

Kunnes sain käteeni vanhan pelimanniviulun. Soittimissa on eroja.

Pari kuukautta lainassa ollut viulu paljastui olleen 1920- luvulla eläneen kulkurin soitin. Viulun nykyinen omistaja löysi soittimen lapsuudenkotinsa ullakolta palasina ja päätti korjata sen taas soivaksi.

Tämä soitin todella soi kahdessa ajassa yhtä aikaa. Siinä on rouheutta, se sykkii elämää koko äänellään. Miten helppoa on merkata sointujen paikkoja ja luoda borduunalinjoja, kun vierekkäiset kielet saa soimaan yhtä aikaa vaivattomasti.
Viikko sitten palautin viulun omistajalleen ja nyt minulla on jäljellä tyhjä syli. Oma viulu ei tunnu miltään ja reenimotivaatio on hukassa. Ostaisin, jos tämä olisi myynnissä.

Nyt ainakin tiedän mitä soittimelta haluan.

Pitkän lätinän päätteeksi:
Onko sinulla soittimia ja onko sinun soittimellasi tarina?

-Ruut


10 kommenttia:

  1. Oi mikä tarina viululla! Olen varma, että löydät vielä joskus pelimanni viulun, jolla on yhtä hyvä tarina.

    Minun saksofonini on nyt yli kymmenen vuotias. Vanhemmat halusivat ostaa minulla kunnollisen soittimen ja onneksi olen soittanut sitä niin sanotusti koko rahan edestä. Mikään huippu en todellakaan ole, mutta kuulemma minulla on "hyvä saundi". Näin haluan uskoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä soitat saksofonia! Huippua! Eikä kaiken soittamisen juju olekaan tähdätä ammattimuusikoksi tai huipuksi, kun musiikkia voi tehdä niin monella tavalla ja moneen tarkoitukseen. Ja sitähän se ennen oli, kun nykyään musiikki nostetaan isoille estraadeille ja unohdetaan että harrastaakin saa. :--)

      Poista
  2. Minkä ikäinen sun oma viulu on? Siinä on kaunis väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pohjassa lukee: "Otto Noro, Tampere 1973".

      Poista
    2. Eikun hyvänenaika! Kurkistin sisälle ja vuosiluku onki 1937.

      Poista
  3. Minulla on piano koska noin kolmekymppisenä päätin opetella pianonsoittoa ja kävin ihan tunneillakin. Sanon aina että osaan soittaa pianoa prosentin verran. Se tarkoittaa että pystyn soittamaan alkeellisesti helppoja joululauluja lastenlauluja ja jotain muuta. Vauvan syntymä "katkaisi" muusikonurani. HIH.

    Satunnainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta soittamiseen on aina varmasti kiva palata, eikä se taito mihinkään häviä. :) Pianon alkeilla voi säestää ja soittaa jo vaikka mitä!

      Poista
  4. Soittimilla on hurjia eroja. Viuluja on pehmeä-äänisiä ja terävä-äänisiä, hiljaisempia ja kovempia, sekä kaikkea siltä väliltä. Soittajana kun kehittyy, voi soittimen vaihto tulla ajankohtaiseksi :) Viulut muuten kaipaa välillä huoltoa ja "trimmauksella" saadaan viulun oma ääni takaisin esiin. Myös kielet vaikuttaa paljon. Nämä vinkit ihan vaan sen takia, että siihen sun omaankin viuluun voi saada uutta potkua! Jotkut soittimet myös menettävät ääntä ajan myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja tallan asento vaikuttaa myös, edellinen oli ehtiny mennä täysin kieroksi niin että soittimesta ei tuntunu saavan juuri ääntä. Oma viulu kävi juurikin läpi yleistrimmauksen ammattikorjaajalla ja sen ääni kirkastui kyllä jonkin verran. Mutta... nyyh.

      Poista
    2. Voih! Siitä vaan etsimään uutta soitinta ja kirjoittelemaan apurahahakemuksia :)

      Poista

Tässä käpäläni. Tartu siihen!