20.11.2013

Kiestinki

Yksi suosikkivapaa-ajan toimistani on kirjastossa maleksiminen, ja levyhyllyiltä löytyy niin paljon hienoa musiikkia ettei kaikkea jaksa kerralla kotiin kantaa. Varsinkin näin joulun koko ajan varmemmin hiipiessä lähemmäs (lue: neulontaprojektien käynnissä ollessa) kuluu aika kivasti kuulostellessa.

Mutta se, mihin törmäsin pari viikkoa sitten on Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan duoprojektina syntynyt Kiestinki- levy. Voi jumpe! Aivan täydellistä akustista fiilistelymusiikkia. Äänimaisemat ja lyriikat vievät hauskan minimalistisesti sota-ajan arkeen.

Miten kuvailisin? Kuusisto soittaa niin viulut kun harmoonitkin Vesalan lauluihin. Olen ehkä vähän puolueellinen puhumaan harmoonin huminan ihanuudesta, mutta usein tämä mainio soitin hukkuu isoihin kokoonpanoihin eikä näin äänitteillä saa kovin isoa osaa. Nyt kun soittimina on pääasiassa viulu, laulu, harmooni, niin hukkumisesta ei voi puhua.
 Hehkutin tätä jo Etnoteekissäkin viime viikolla.
Muutenkin hauskaa huomata se tosiasia, että jokaisella biisintekijällä on oma musiikillinen tyylinsä luoda säveliä, maisemia ja kudelmia. Paula Vesalan biiseistä kuuluu PMMP- viboja, jotka onkin käännetty ihan eri tyylilajiin. Kiestingiltä suosikkeja on Ukkosella ja Lähden, joita ainakaan youtubesta löytynyt. Mutta tämä löytyi:




Hei miten menee? Joko joulukausi on käynnissä missäkin mökissä? Minä haluaisin jo kovasti, kuten Hosulikin, mutta ennen joulukuuta ei saa. Neulomiset on toki vauhissa että ei tule samanlaisia rasitusvammoja kun viime vuonna!

Mukavaa loppuviikkoa!

-Ruut

1 kommentti:

  1. Mä en ole sillä lailla jouluihmisiä että alottaisin näin ajoissa. Usein hommat jää viime tippaan ja kierrän kauppoja paniikissa muutamaa päivää ennen aattoa. Mutta toisaalta mitä jos joskus yrittäisi aloittaa vähän aiemmin?

    Tuota levyä en ole kuunnellut mutta vaikuttaa lupaavalta!

    VastaaPoista

Saat soperruksen!