4.11.2014

Arkea, ruokaa ja makaroonilaatikko soijasta

Arkiruoka kuulostaa ajatuksen tasolla tylsältä, mutta onko ihanampaa kun tulla iltapäivällällä kotiin tietäen, että jääkaapissa on ruokaa. Sitä eilen tehtyä hyvää ja makaronilaatikkoa, jolla arki pysyy pystyssä ja nälkäkiukku poissa.

Teen tätä kerrallaan vuuallisen ja syön pitkin viikkoa. Makaroneiksi kelpaa mitkä vaan ja joukkoon voi raastaa juuston loput ja lisätä ruokaisuutta kananmunilla. Joskus kun maitoa on vähän, laitan vettä puuttuvan osan ja lopputulos ei ole yhtä hyvä. Tykkään tulisesta ja maustan ruokia summamääräisesti. Yritin arvioida alla mausteiden noin- määriä.

Soijarouheesta tehty makaronilaatikko maistuu häkellyttävän samalta kun lihaisa versionsa. Tein näet miehisen sokkokokeen ja syötin tätä isälle ja aikuiselle veljelleni. Mutustivat hyvällä ruokahalulla.

Lopputulos on kiinni hyvin pitkälti maustamisesta. Karkeasti sanottuna maustaa voi puolet reilummin kun jauhelihaa. Sojarouhe kannattaa myös turvottaa pannulla, näin siitä tulee rapeampaa.

Tällä määrällä teet pienen vuuallisen makaronilaatikkoa.:

4 dl makaronia (esim ruis- tai täysjyvä)
2 dl tummaa soijarouhetta
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
3 kananmunaa
4 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
3 tl jotakin yrttiä, esim basilika tai timjami
3 tl suola
3 tl chilijauhetta
3 tl mustapippuria
2 tl cayennepippuria

200 astetta noin 45min

1. Keitä makaronit
2.Pilko sipulit ja kuulota niitä öljyssä. Lisää kuiva soijarouhe. Lisää pannulle vähitellen saman verran vettä, kun lisäsit rouhetta.
3.Raasta valkosipuli ja lisää soija-sipuliseokseen. Mausta.
4.Valmista munamaito: Riko munien rakenne rikki ja lisää maito ja juustoraaste.
5.Kippaa keitetyt makaronit, soija-sipuliseos vuokaan ja sekoita mukaan munamaito.
6. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia.


Mä vaan tykkäilen tästä. Näillä uuteen viikkoon!

-Ruut

Mitä arkiruokaa teillä syödään?

2 kommenttia:

  1. Makaronilaatikko on yksi parhaista arkiruoista! Kokeilen seuraavalla kerralla versiotasi.

    VastaaPoista
  2. Niin onkin. Tuu kertomaan maistuko!

    VastaaPoista

Tässä käpäläni. Tartu siihen!