27.1.2015

Vaihtoehtoiset mahdollisuudet

Saako puhua jo kesästä? En ole mikään truu kesäihminen (koska ihmisen parasta aikaa on syksy ja maailman murretut värit), mutta yrittäjän näkökulmasta on katsottava jo kesäkuukausia.

Kahden ammattialan ylläpitäminen syö aina väkisin toista, vaikka olenkin syksyn yrittänyt tasapainoilla musiikkimaailman ja journalismin kanssa. Aika puljaamista. Jos koulua on enemmän, ei ehdi treenata niin paljon kun haluaisi. Naapuritkin diggailee varmasti yhtä paljon illalla soittoon kuluvia tunteja. Eh. Onnenpotku, että lukujärjestys on ollut joulun jälkeen väljä.

Olin viime viikolla nimiäiskeikalla ilman Ristoa, ja se oli taas hyvä muistutus siitä, miten mukavaa soittohommat on, vaikka olisi keikalla pelkästään soolona. Olenkin varannut kalenteriin "toimistopäiviä", eli käytännössä mahdollisten tilaajien ja tapahtumajärjestäjien kontaktointia.


Ei siitä muuhun pääse vaikka miten päin kääntelisi, että musiikkihommat vie voiton kaikesta muusta. Mutta se ei tarkoita, ettei tekisi elämällään muuta. Onneen on monta vaihtoehtoista kulkumahdollisuutta. Tän toimittajahomman piti olla varasuunnitelma, se järkevä työ, jonka kanssa tasapainoilen. Mutta sitähän teen jo nyt. Hyvä tulee, mutta tulkoon!

Onko sinulla päivätyön tai opiskelun lisäksi joku iso intohimo, joka nielee arjesta tunteja? Mikä? Pyritkö säännöllisyyteen? Jos pyrit, miten organisoit arkea?

-Ruut

Ps. Jos meitä keikalle mielii, kesäksi tai ennen kesää, postia tänne: duokajo@gmail.com
https://soundcloud.com/duo-kajo

4 kommenttia:

  1. Minulla ei varsinaisesti, mutta miehellä on päivätyön lisäksi toisena ammattina musiikki, mikä vaikuttaa tietysti minunkin elämääni. Kyllä miestä välillä harmittaa, kun ei ehdi harjoitella niin paljon kuin haluaisi, mutta näkee myös päivätyön hyvät puolet ja sen, että saa intohimon lisäksi sen turvallisen tulon. Miehen työpaikka on tosi joustava ja hän tekee nyt nelipäiväistä viikkoa, jotta jaksaa ja ehtii enemmän myös musajuttuja. Vaikka stressiä aikataulutetriksestä aika ajoin tulee silti, on tämä auttanut mielestäni hurjasti. Ja minuakin ehtii silti nähdä!

    Tulipas pitkä viesti, mutta ajattelin, että tässä olisi ainakin konkreettinen esimerrki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa järkevältä ratkaisulta molempien ammattien puolesta! Varsinkin freelance- muusikolle elämisen rahoittaminen on jatkuva huolenaihe. (Koska mitäpä muuta kevyen musiikin koulutuksen saanut muusikko olisi, koska kuukausipalkkaiset kaupunginorkesteripaikat on taas klassisille muusikoille). Vakituinen tulo helpottaa rahastressiä ja tasapainottaa varmasti myös elämää yleisesti! Huippua että ootte saanu aikataulutetriksen rullaamaan!

      Poista
  2. Minä maalaan. En mitenkään ammattimaisesti mutta rakastan maalaamista. Kävin kuvislukion ja sen jälkeen lähdin lukemaan ihan muuta. Harrastus tasapainotta arkea ja ylipäätään on vaikea ajatella että olisi vain työ. Kai jokainen harrastaa jotakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapaino arjen ja intohimon välillä, juuripa se! Minäkin veikkaisin, että aikalailla jokaiselta löytyy joku harrastus tai intohimo. Tai sitten intohimo on piilossa ja odottaa löytäjäänsä? :)

      Poista

Tässä käpäläni. Tartu siihen!