28.2.2015

Kalevala, mitä se on tänään?

Minulle Kalevala on laulettua lyriikkaa, improvisaatiota, jossa ollaan kiinni jossain kahden ajan ja jatkumon välissä. Siinä on ajan imu, keriytyvä melodian vyyhti, jossa on samalla jotakin maagista, rauhoittavaa ja meditatiivista.

Kalevala- eli runomitta on spesiaali juttu, jota ei muualta maailmasta sellaisenaan löydy. Aika siistiä. Tänään mitta elää uusien tekijöiden kautta: Saaga EnsembleHereäSuoPekko KäppiVärttinä. Muutaman mainitakseni.

Jos et ole kiinnostunut historiasta, rullaa loppuun!

Kansallinen nostatus lähetti muistiinpanijat maakuntiin 1800- luvun alussa, ja sinne lähti myös muuan Lönnrot, joka kursi kokoamistaan runoista Kalevalan. Sen kansalliseepoksen jonka me tänä päivänä tunnemme.

Mutta tämä ei ole koko totuus. Kuten koulussa on opittu, kalevalamitta noudattelee pääsääntöisesti kahdeksan tavun sääntöä. (Pen-ge-tär pe-re-hen äi-ti). Lönnrot typisti keräämänsä runot kahdeksan tavun mittaan. Elävässä elämässä tätä mittaa on laulettu erilaisilla muunnelmilla, poikkeustavuilla ja murrelmasäkeillä. Poikkeukset rikkovat sääntöjä, ja tekevät lyriikasta mielenkiintoisen, kun kaikki ei mene saman mallin mukaan. Näin se menee muissakin asioissa, eikö?

Kalevala on siis pitkälti Lönnrotin luoma kertomus, jonka pohjalla on toki pitkä ja arvokas keruutyö. Esimerkiksi mereen hukuttautuvaa Ainoa ei löydy alkuperäisistä teksteistä, eli voidaan sanoa Lönnrotin sepittäneen Ainon.
Referointi: Väitän, että Kaleva elää suomalaisen selkärangassa. Kiitos Lönnrotille Kalevalasta, mutta kalevala- eli runolalumitta on muutakin kuin kansalliseepos.

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta Kalevala? 

Näin minä käsittelin kalevalamittaa, ja kirjoitin sekaan omiani. Sävellyksen perusmelodia syntyi Tallinnassa pari vuotta sitten, sitä muhensimme Riston kanssa ja tätä tuli!

Ihanaa viikonloppua, jalat ja juuret maassa, eikö!

-Ruut




4 kommenttia:

  1. Oi että sua kaunokaista! Kyll maar minustakin Kalevala virtaa meidän suomalaisten selkäytimessä. Se tuo toki ensiksi mieleeni kansalliseepoksemme, mutta näen ja koen sen myös laajempana kivijalkana ja lähteenä, niin kuvataiteessa kuin musiikissakin.
    Ja Maanutar, olipa kiehtovaa kuultavaa, lumoavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia! Mukavaa, että jaat tämän saman selkäranka-ajatuksen. Samaa mieltä! Siellä se kulkee, taustavaikuttajana.

      Poista
  2. Mulle kalevalasta tulee mieleen Ainojätski ja mitä se kertoo mun yleissivistyksestä. ::D Mutta tosissaan kai se pitäisi näin suomalaisena lukea läpi mutta se mitta on niin vaikeaselkoista ja hidasta lukea. Mutta mielenkiintoista sinäänsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainojätski on just hyvä mielikuva! Hehee.

      Mitta on tosiaan aluksi vähän vaikeaselkoinen, mutta kun sen rytmiin pääsee, niin teksti alkaa edetä.

      Poista

Tässä käpäläni. Tartu siihen!