26.10.2018

Epätoivoista luopumista


Kaikki lähti vinosta vaatekaapista. Olen nyt katsellut viikon, kun pusseja kannetaan ulos. Ensin pussi repäistään rullalta, sen jälkeen se avataan, täytetään ja solmitaan kiinni. 

Vähintään joka toinen päivä joku koputtaa ovelle, vaatii tavaran ja antaa vastineeksi roposen. En ymmärrä, miksi tänään luovuttiin hyvästä jakkarasta, vielä ihan käyttökelpoinen kapine. Tai niistä kolmesta kylmäkallesta, niiden päällä olisi ollut mukava vilvoitella ensi kesänä.

En ymmärrä, miksi keltainen peltipurkki vaihtoi omistajaa, minä olisin kovasti pitänyt siitä purkista. Se oli sopivan kokoinen pieneläimen omaisuuden säilyttämiseen, ja vielä siisti sisältä.


Kaikki lähti melkein vuoden vinossa kenottaneesta vaatekaapista. Pidän muutoksesta. Siitä en pidä, mihin tämä kaapin siirtely johti. Kohta täällä ei ole enää mitään ja minä olen hyvin huolestunut! Tuokaa tavarani takaisin!!!

Ikkunalaudalta oli siivottu eilisen aikana kaikki hyvät muruset pois, joita olisin voinut säilyttää joulunaksun valmistusta varten. Myös minun pintamateriaalilleni tehtiin nukanpoisto. Pidän enemmän pehmeästä nukasta, ilman sitä elämä on kuivaa ja karheaa.


Haluaisin lähettää terveiset sille Kon Mari-henkilölle, että tämä on aivan typerä juttu. Olkaa hyvä, ja poistakaa kirjanne myynnistä. 


Pahin pelkoni on, sillä olen hyvin huolestunut, että minutkin poistetaan tästä taloudesta.


Mistä tavarasta sinä luovuit viimeksi? (MINÄ EN LUOVU MISTÄÄN. KÄPÄLÄ IRTI NAKSUISTANI.)

Huolestunein terveisin: Hosuli, neulottu pieneläin, Ylpeä keräilijä

9 kommenttia:

  1. Meillä konmaritettiin taas syyslomalla. Pois lähti roinaa hyötykäyttöasemalle ja käyttökelpoista, muun muassa lastenvaatteita ja askartelutarvikkeita, ystäväperheelle. Hyvä se on inventoida, ettei tavaraan huku. Ja ah, miten mukava on siivota, kun joka paikka ei pursua. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa, että olette päästäneet irti turhasta tavarasta. Niin kauan siis upeaa, kun kenenkään pieneläimen omaisuutta ei ole vahingoitettu, mutta uskon, että teillä on sen verran tajua ja hienotunteisuutta mukananne, että ymmärrätte tällaisen seikan. Minun purkissani on paljon tavaraa ja se tuntuu turvalliselta. Mukavaa viikon jatkoa Sinulle.

      Ystävällismielisin terveisin: Hosuli, neulottu pieneläin

      Poista
  2. Rakkahin Hosuli.Tunnen ahdistuksesi sydänalassani. Tuo viheliäinen opus on aiheuttanut minullekin harmaita hiuksia.En tiedä Sinun ikääsi, mutta itse näin keski-ikäisyyden ylittäneenä kamppailen elämäni aikana kerääntyneiden, rakkaiden muistojen puolesta ärhäkkäästi.
    Voiko joku nainen toiselta puolen maailmaa päättää, että minun on luovuttava kaarnanpalasesta, johon liittyy niin paljon kauniita muiston hippusia.
    Höh, joku muu ratkaisu tälle tavaran paljoudelle on löydyttävä...
    I feel you. Itsesi puolesta en olisi huolissani.Joku raja sentään!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä henkilö! Suurenmoisen upea kiitos kommentistanne. Tuntuu hyvältä, että joku ymmärtää ahdinkoni surullisen tilan. Toivottavasti päivänne polut ovat loppuviikosta kukkeina onnesta.

      Ystävällisin terveisin: Hosuli, neulottu pieneläin, Tikrai Tavo (kohteliaasti)

      Poista
  3. Oi tunnen tuskasi Hosuli! On niin paljon murusia ja naksuja, joita voi tarvita vielä joskus. Miksi siis luopua? Vaikka on se tilakin kiva asia kyllä. Minä luovuin viimeksi vaatteista, joiden vuoksi kaappi ei meinannut mahtua kiinni. Ehkä hyvä päätös kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia upeista sanoistanne, ja ikävää, jos tuskani aiheuttaa myös sinussa tuskaa. Maailman muruset ja naksut ovat nyt tuntemattomilla teillä, mutta toivon, että tulee uusia murusia ja naksuja elon tielle.

      Olen onnellinen, että olet pystynyt luopumaan joistakin pukineista, jotka eivät enää täytä tehtäväänsä asusteiden tehtäväkategoriassa. Onnea myös uudesta kodista, olen kuullut näet vähän juttua.

      Kunnioittavasti: Hosuli, neulottu pieneläin

      Poista
  4. Housuli parka <3 Luopumisen tuska on pahinta maailmassa, sinuna käpertyisin johonkin pimeään hyllyyn ja kietoutuisin vielä jäljellä oleviin tärkeisiin tavaroihin. Laita hyllyn etuosaan lappu "tyhjä"...se toivottavasti auttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä henkilö, kiitos asiantuntevasta kommentistanne. Se lämmitti käpälääni näinä viimaisina syysiltoina, jolloin on kovin viileää. Kokeilen välittömästi kuponkimenettelyä.

      Teitä Tervehtien: Hosuli, neulottu pieneläin

      Poista

Tässä käpäläni. Tartu siihen!